Ajankohtaista

Meistä

Uskomme, että kun tekee jotakin suoraan sydämestä, se näkyy ja välittyy vieraillemme.

Luomme olon tervetulleeksi ja helpoksi olemalla oma itsemme. Emme maalaile tähtiä taivaalle, vaan tuomme osaamisemme ja ammattitaitomme sellaisenaan esille. Se riittää.

Työssämme meitä auttaa upea ympäristö, puitteet joissa itsekin viihdymme sekä suuri sekalainen eläinperhe. Perheeseemme kuuluu mm. komea kukko, joka toimii mainiona herätyskellona aamuvirkuille. Niille ketkä eivät tästä maalaiskesäaamun komeasta kajautuksesta niin välitä (myönnettäköön,että joskus on vielä yö..), tarjoamme korvatulpan tai kaksikin. Kukolla pitää tietysti olla vaimo eli kana, jonka pääasiallinen tehtävä on munia meille tuoreita munia. Luksusta.

Lapsille pihapiiristä löytyy muiden tilan tarjoamien huvitusten lisäksi kesäisin tärkeää puuhaa, kun ikuisen tuntuisessa herkkunälässään määkivät lampaat hiljentyvät parhaiten ahkerien pikku poimijoiden kantamilla lahjuksilla kuten mehevillä voikukan lehdillä, ruoholla, koiranputkilla jne.

Tilalle saapuvaa vierailijaa kohtaa monille alkuun hieman epäilyttävänkin näköinen näky kun vasikan kokoa lähentelevä koira hölkkää tulijaa vastaan. Iloisesti kylläkin mutta tämä jää monesti huomaamatta kun huomio on kiinnittynyt vain ja ainoastaan siihen KOKOON. Kyseinen otus on tilan lempeä tanskandoggi Taco joka haluaa uteliaisuuttaan aina ehtiä ensin pelipaikalle haistelemaan tulijaa. Kun näkee tilan hevosia tottuu kyllä pian Taconkin kokoon, pitäähän hevostilan koiran hieman erottua joukosta ettei jäisi aivan kakkoseksi. Tilan kuusi kissaa pitävät Tacon tehokkaasti hyvässä fyysisessä kunnossa, ne osaavat höynäyttää Tacoa joka ikinen päivä ja aina samoilla tempuilla.

Karvakorvia tilalla on viitisentoista. Tilalla vierailee vuosittain suuri määrä ihmisiä jotka haluavat päästä ratsain luontoon elämänsä ensimmäistä kertaa. Näillä kokeneilla ja kilteillä suomenhevosilla se onnistuukin hyvin ja ovat kyllä aina palauttaneetkin ratsastajansa tallille takaisin. Toki ohjaajallakin on ihan pieni osuus asiaan..

Jos hevosentuoksu ei niin kiinnosta voi meillä toki vierailla ihan vain nauttien maalaisidyllistä ja hyvästä ruoasta.

Olet lämpimästi tervetullut vieraaksemme!

Terveisin,
Satu ja Mika